Euroopan Liikkujan viikolla kiinnitetään huomiota kestävän liikkumisen taloudellisuuteen

Euroopan Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22. syyskuuta. Liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Tällä kertaa viikon tavoitteena tavoite on vähentää yksin autolla kuljettuja matkoja.

euroopanliikkujanviikko 300x300Tänä vuonna teemaviikko kannustaa pohtimaan erityisesti viisaan liikkumisen taloudellisia hyötyjä teemalla Mieti miten kuljet – Arjen kestävillä liikkumisvalinnoilla nostetta talouteen.  Kampanjan virallisia osallistujia ovat kunnat ja kaupungit, mutta tempauksia ja tapahtumia ovat tervetulleita järjestämään kaikki innokkaat, kuten seurat ja yhdistykset. Liikkujan viikko onkin erinomainen tapa nostaa liikkumisen kestävyyttä ja taloudellisuutta esiin myös työyhteisöissä ja kouluissa.

Yhteiskunnan hyödyt kestävämmästä liikkumisesta ovat moninaiset. Älykkäiden ja kestävien liikennemuotojen käytön lisääntyminen voi tuoda suuria säästöjä erityisesti terveys-, ympäristö- ja energia-sektoreilla. Esimerkiksi kävely, pyöräily tai joukkoliikenne ovat halvempia vaihtoehtoja kuin autoilu. Rahan lisäksi myös aikaa ja hermoja säästyy, kun ei tarvitse autoilla ruuhkassa, terveysnäkökulmaa unohtamatta. Belgialaisessa tutkimuksessa todettiin, että keskiverto brysseliläinen säästäisi 2 853 euroa vuodessa vaihtamalla auton polkupyörään. Motiva on laatinut Liikkujan viikolle myös kevyen laskurin, jonka avulla voi oman liikkumisen kustannuksia arvioida. Laskuri julkaistaan viikolla 37 ja se löytyy muun muassa Liikkujan viikon Facebook- ja verkkosivustoilta.

Muuta materiaalia liikkujan viikolle:

Työpaikoilla viikkoa voidaan viettää esimerkiksi: jakamalla tietoa kestävästä liikkumisesta työyhteisössä. Osallistumalla tapahtumiin tai järjestämällä oman tapahtuman ja viettämällä auton vapaapäivää 22.9.2016.

Taloudellisen ja kestävän liikkumisen ei tarvitse olla vakavaa vaan viikon vietosta voi tehdä hauskaa esimerkiksi tarjoamalla aamupalaa kestävästi töihin saapuneille tai järjestämällä kisan kuka saa säästettyä eniten rahaa liikkumisessa viikon aikana.

Lisätietoja viikosta sekä kampanjamateriaaleista osoitteesta www.liikkujanviikko.fi sekä Motivasta Sini Marttinen, sini.marttinen@motiva.fi , puh. 050 549 8798 ja Helena Suomela, helena.suomela@motiva.fi , puh. 050 303 3581

www.liikkujanviikko.fi

www.facebook.com/liikkujanviikko

Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22.9.  Viikon aikana eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia ja edistävät pysyvillä toimilla fiksua liikkumista. Liikkujan viikolla kannustetaan ihmisiä kiinnittämään huomiota omiin, arkisiin liikkumisvalintoihin ja niiden vaikutuksiin ympäristöön ja yhteiskuntaan. Vuonna 2015 kampanjaan osallistui 32 kuntaa ja kaupunki ympäri Suomea. www.liikkujanviikko.fi

Suomessa Liikkujan viikkoa koordinoi Motiva Oy Liikenneviraston toimeksiannosta. Motiva Oy on valtion kokonaan omistama asiantuntijayritys, joka kannustaa energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön. Motiva Oy toteuttaa yhteiskunnallisesti vaikuttavia hankkeita pääsääntöisesti yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa. Pääasiakkaita ovat julkishallinto, ministeriöt ja virastot. www.motiva.fi